|
Esittely |
ESITTELY SUOMEN FILHARMONINEN KUORO on itsenäinen, valtakunnallinen ja korkeatasoinen suurkuoro, joka toteuttaa suurteoksia yhteistyössä eri orkestereiden kanssa niin pääkaupunkiseudulla kuin sen ulkopuolellakin. Kuoron pohjana on Savonlinnan Oopperajuhlilla vuosina 1979-1992 laulanut Oopperajuhlakuoro. Suomen filharmoninen kuoro on kutsuttu viime vuosina toteuttamaan myös uuden musiikin produktioita. Aulis Sallisen Elämän ja kuoleman laulut kantaesitettiin ja levytettiin Okko Kamun johdolla yhdessä Helsingin kaupunginorkesterin kanssa vuonna 1995. Einojuhani Rautavaaran On the Last Frontier kantaesitettiin ja levytettiin syksyllä 1998. Produktiossa Helsingin kaupunginorkesteria ja kuoroa johti Leif Segerstam. Tuorein levytys on syksyllä 1999 julkaistu Sibelius-levy, jossa kuoro esittää Helsingin Kaupunginorkesterin kanssa ja Leif Segerstamin johdolla Sibeliuksen Promootiokantaatin ja Kruunajaiskantaatin. MATKAT
Lokakuussa 1999 kuoro teki menestyksekkään konserttikiertueen Ranskaan. Kutsujana oli 25-vuotisjuhliaan viettävä Orchéstre National d'Île de France. Orkesterin johtaja Jacques Mercier on toiminut Turun kaupunginorkesterin kapellimestarina 1988-1995. Matka toteutettiin yhteistyössä Pariisin Suomen suurlähetystön kanssa. Pääkonsertissa 23.10. Pariisin Salle Pleyel -salissa esitettiin Einojuhani Rautavaaran On the Last Frontier sekä Sibeliuksen Snöfrid (lausunta-osuudet Lasse Pöysti) sekä yhdessä ranskalaiskuoron kanssa Ravelin Daphnis & Chloé. Konsertti sai kiittävän arvion mm. Le Figaro -lehdessä. Pääkonsertin lisäksi kuoron pienryhmä esiintyi Pariisin Suomi-instituutin järjestämässä konsertissa Pariisin vanhimmassa kirkossa, St. Julien le Pauvressa. Koko kuoro esiintyi Palais des Beaux Arts de Lille -museossa Suomen suurlähetystön järjestämässä konsertissa. Museossa oli samaan aikaan esillä Suomen taiteen kultakauden näyttely. Kuoron aiemmista matkoista mainittakoon kevään 1995 konserttikiertue Tanskaan, jossa Okko Kamun johdolla yhdessä Sjaellandin sinfoniaorkesterin kanssa esitettiin neljässä konsertissa Haydnin Luominen. Elokuussa 1998 kuoro osallistui Virossa, Törvan musiikkijuhlilla Gershwinin Porgy ja Bess -oopperan konserttiesitykseen Estonian kansallisorkesterin ja Opera Ebonyn solistien kanssa. Esityksen johti Eri Klas. MUITA ESIINTYMISIÄ Kuoro on tuottanut lähes vuosittain Oopperaristeilyn Silja Europalle. Yhteistyö Silja Linen kanssa jatkuu. Kuoro on esiintynyt useana vuonna Helsingin Juhlaviikkojen eri produktioissa. Kuoro on myös vakiinnuttanut asemansa mega-tapahtumien toteuttajana. Esimerkkeinä mainittakoon Luciano Pavarotti -konsertti marraskuussa 1997 ja José Carreras -konsertti joulukuussa 1998. Hartwall Areenan Aïda-produktio toukokuussa 1998 toi kutsun esiintyä myös Kööpenhaminan Aïda-produktiossa elokuussa 1998. Tammikuussa 2000 kuoro oli mukana uudessa, aiempaa kunnianhimoisemmassa mega-oopperassa, kun Mozartin Taikahuilu esitettiin Hartwall Areenalla. Mukana oli myös suomalaisia super-solisteja, mm. Matti Salminen ja Dilber.
|